Hyppää sisältöön
SVT

Tavaroiden ulkomaankaupan kuukausitilasto joulukuussa 2020

26.2.2021 9.00



Tulli, Tilastointi

Viennin volyymi kasvoi 9,9 prosenttia, mutta tuonnin volyymi laski 4,6 prosenttia joulukuussa

Vientihinnat laskivat tuontihintoja enemmän joulukuussa

Suomen tavaraviennin arvo kasvoi joulukuussa 7,1 prosenttia vuoden takaisesta Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan. Vienti oli arvoltaan lähes 6,1 miljardia euroa. Vientimäärät nousivat 9,9 prosenttia, mutta vientihinnat laskivat 1,8 prosenttia vuoden 2019 joulukuusta. Tuonnin arvo laski joulukuussa 4,6 prosenttia ja oli 5,0 miljardia euroa. Tuontihinnat laskivat 0,1 prosenttia ja tuontimäärät 4,6 prosenttia vuoden 2019 joulukuuhun verrattuna. Tammi-joulukuussa viennin yhteenlaskettu arvo laski 11,9 prosenttia ja tuonnin arvo 9,8 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Kauppatase oli joulukuussa 1,0 miljardia euroa ylijäämäinen. Koko vuonna 2020 kauppataseeseen oli kuitenkin kertynyt alijäämää 2,1 miljardia euroa, mikä oli lähes 1,3 miljardia euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Yhteenlaskettu tavararyhmittäinen kauppataseen ylijäämä pieneni metsäteollisuuden ja metalliteollisuuden tuotteiden osalta tammi-joulukuussa vuoden 2019 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Teollisuuden koneiden ja laitteiden kaupan ylijäämä kasvoi hieman vuoden takaisesta. Alijäämä suureni kuljetusvälineiden ja sähköteknisten koneiden ja laitteiden kaupassa, mutta pieneni öljyn ja öljytuotteiden sekä elintarvikkeiden kaupassa tammi-joulukuussa vuoden takaisesta.

Yksikköarvoindeksin mukaan laskettu ulkomaankaupan vaihtosuhde heikkeni joulukuussa vuoden 2019 vastaavaan kuukauteen verrattuna, koska vientihinnat laskivat tuontihintoja jyrkemmin. Pisteluku oli joulukuussa 96,9 ja edellisvuonna 98,6. Vaihtosuhde heikkeni myös vuoden 2020 marraskuusta.

BEC-luokituksen mukaan investointitavaroiden viennin arvo laski 0,3 prosenttia, mutta teollisuuden tuotantotarvikkeiden viennin arvo nousi 13,9 prosenttia joulukuussa. Poltto- ja voiteluaineiden viennin arvo väheni 27,1 prosenttia. Kulutustavaroiden viennin arvo laski 4,8 prosenttia ja elintarvikkeiden ja juomien viennin arvo 5,0 prosenttia. Kuljetusvälineiden ja niiden osien ja tarvikkeiden viennin arvo nousi 19,3 prosenttia. Kuljetusvälinevientiä nostivat laiva- ja lentokonetoimitukset.

Elintarvikkeiden ja juomien tuonnin arvo laski 3,0 prosenttia, mutta kulutustavaroiden tuonnin arvo nousi 11,9 prosenttia. Teollisuuden tuotantotarvikkeiden tuonnin arvoon kirjattiin 8,0 prosenttia laskua. Investointitavaroiden tuonnin arvo väheni 1,4 prosenttia, mutta kuljetusvälineiden ja niiden osien tuonnin arvo nousi 11,7 prosenttia. Poltto- ja voiteluaineiden tuonnin arvo laski 34,6 prosenttia joulukuussa vuoden 2019 vastaavaan kuukauteen verrattuna.

Vienti EU-maihin laski 16,7 prosenttia, mutta vienti EU:n ulkopuolelle nousi 43,7 prosenttia joulukuussa. Tuonti EU-maista kasvoi 2,7 prosenttia, mutta tuonti EU:n ulkopuolelta laski 14,1 prosenttia joulukuussa. Vienti Saksaan kasvoi 35,7 prosenttia ja vienti Kiinaan 5,5 prosenttia. Vienti Ruotsiin laski 12,1 prosenttia, mutta vienti Yhdysvaltoihin kasvoi 291,0 prosenttia laivatoimituksesta johtuen. Tuonti Saksasta laski 3,3 prosenttia, tuonti Venäjältä 36,1 prosenttia ja tuonti Ruotsista 3,4 prosenttia. Tuonti Kiinasta kasvoi 14,2 prosenttia.

Tammi-joulukuussa vienti EU-maihin väheni 12,8 prosenttia ja vienti EU:n ulkopuolelle 10,8 prosenttia. Tuonti EU-maista laski samalla ajanjaksolla 7,4 prosenttia ja EU:n ulkopuolelta 13,1 prosenttia.

Taulu 1. Kokonaiskehitys (milj. euroa)

Suunta Joulukuu 2019 Joulukuu 2020 Muutos % Tammi-joulukuu 2019 Tammi-joulukuu 2020 Muutos %
Vienti (fob) 5 654 6 057 7,1 65 054 57 332 -11,9
Tuonti (cif) 5 287 5 044 -4,6 65 851 59 420 -9,8
Tase 367 1 013   -797 -2 088  

Taulu 2. Ulkomaankaupan indeksit (2010=100)

Indeksi Joulukuu 2019 Joulukuu 2020 Muutos %
2020:12/2020:11
Muutos %
2020:12/2019:12
Keskiarvo *
2020:01-2020:12
Muutos %
2020:01-2020:12/
2019:01-2019:12
Viennin volyymi-indeksi 108,3 119,1 20,4 9,9 93,7 -8,9
Tuonnin volyymi-indeksi 102,5 97,7 -4,2 -4,6 97,6 -8,2
Viennin yksikköarvoindeksi 117,6 115,5 1,6 -1,8 114,7 -3,3
Tuonnin yksikköarvoindeksi 119,4 119,2 2,6 -0,1 116,2 -1,3

* Kahdentoista kuukauden liukuva keskiarvo

Henkilöautojen, metallien ja sahatavaran viennin arvo kasvoi jyrkästi joulukuussa

SITC-luokituksen mukaan koneiden, laitteiden ja kuljetusvälineiden vienti yhteensä kasvoi 8,2 prosenttia joulukuussa. Teollisuuden eri toimialojen erikoiskoneiden viennin arvo kasvoi 10,8 prosenttia, mutta teollisuuden yleiskäyttöisten koneiden viennin arvo laski 8,0 prosenttia joulukuussa. Voimakoneiden ja moottoreiden viennin arvo laski 31,2 prosenttia. Sähköteknisten koneiden ja laitteiden viennin arvo nousi 4,5 prosenttia. Kuljetusvälineiden viennin arvo nousi 17,8 prosenttia. Kuljetusvälineistä henkilöautojen viennin arvo nousi 86,1 prosenttia. Kuljetusvälineiden vientiä nostivat myös risteilyalustoimitus Yhdysvaltoihin ja lentokonetoimitus Irlantiin. Öljytuotteiden viennin arvo laski 29,9 prosenttia joulukuussa sekä vientihintojen että -määrien laskun vuoksi. Muiden kemianteollisuuden tuotteiden yhteenlaskettu viennin arvo nousi 12,9 prosenttia joulukuussa. Orgaanisten ja epäorgaanisten kemiallisten aineiden viennin arvo nousi 3,4 prosenttia. Lääkkeiden ja farmaseuttisten tuotteiden viennin arvo sen sijaan laski 15,0 prosenttia. Muovien viennin arvo kasvoi 9,7 prosenttia.

Metsäteollisuuden tuotteiden kokonaisviennin arvo laski 2,7 prosenttia joulukuussa. Paperin, pahvin ja niistä valmistettujen tuotteiden viennin arvo väheni 12,0 prosenttia ja paperimassan viennin arvo 4,3 prosenttia. Sahatavaran viennin arvo nousi 27,9 prosenttia ja vanerin, lastu- ja kuitulevyn yms. viennin arvo 49,0 prosenttia. Metallien ja metallituotteiden viennin arvo nousi 46,0 prosenttia joulukuussa. Teräksen ja raudan viennin arvo nousi 40,2 prosenttia vuoden takaisesta teräslevyvalmisteiden viennin ansiosta. Muiden metallien yhteenlaskettu viennin arvo nousi 73,0 prosenttia joulukuussa. Muista metalleista kuparin viennin arvo nousi 211,2 prosenttia, sinkin viennin arvo 77,6 prosenttia ja nikkelin viennin arvo 3,4 prosenttia. Epäjalosta metallista valmistettujen tuotteiden viennin arvo nousi 9,3 prosenttia. Muista arvoltaan merkittävistä tavararyhmistä elintarvikkeiden viennin arvo laski 0,6 prosenttia, mutta kojeiden ja mittareiden viennin arvo nousi 11,6 prosenttia edellisvuoden joulukuusta. Malmien ja metalliromun viennin arvo nousi 10,4 prosenttia.

Öljyn tuonnin arvon lasku jatkui joulukuussa

Raakaöljyn ja öljyjalosteiden tuonnin arvo laski 41,5 prosenttia. Sähkön tuonnin arvo kasvoi 24,2 prosenttia joulukuussa. Teollisuuden koneiden ja laitteiden tuonnin arvo laski 6,1 prosenttia joulukuussa. Sähkökoneiden ja -laitteiden tuonnin arvo sen sijaan kasvoi 1,2 prosenttia. Kuljetusvälineiden ja niiden osien tuonti kasvoi 10,8 prosenttia. Metallien ja metallituotteiden tuonnin arvo laski kokonaisuudessaan 28,0 prosenttia vertailukuukaudesta. Raudan ja teräksen tuonti väheni 14,7 prosenttia.

Kemianteollisuuden tuotteiden tuonnin arvoon tilastoitiin kasvua 2,5 prosenttia. Lääkkeiden ja farmaseuttisten tuotteiden tuonti kasvoi 17,2 prosenttia. Elintarvikkeiden tuonnin arvo väheni 4,9 prosenttia. Malmien ja metalliromun tuontiin kirjattiin kasvua 15,4 prosenttia ja vaatteiden tuonnin arvoon 6,1 prosenttia. Muiden tekstiilituotteiden tuonnin arvo kasvoi 46,8 prosenttia. Kojeiden ja mittareiden tuonti nousi 8,7 prosenttia.


Yksityiskohtaiset tavaroiden ulkomaankauppatilastot maksutta käyttöösi Uljaksesta https://uljas.tulli.fi

Tiedustelut:
Kaarna, Anssi p. 040 332 1853
Telasuo, Christina p. 040 332 1828
etunimi.sukunimi[at]tulli.fi


Asiasanat

Suomen virallinen tilasto (SVT) Ulkomaankaupan kuukausitilasto

Seuraava julkistus

31.3.2021


Graafit

Kuvio 1. Suomen vienti ja tuonti 2017-2020, joulukuu 2020
Kuvio 2. Kauppatase yhdistetyissä SITC-luokituksen mukaisissa tavararyhmissä, tammi-joulukuu 2019 ja 2020