Heinäkuussa 2022 viennin arvo Venäjälle laski 71 prosenttia ja tuonnin arvo 31 prosenttia
Tullin tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilaston mukaan Suomen tavaraviennin arvo Venäjälle väheni 71 prosenttia heinäkuussa 2022 viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Viennin ennakkoarvo oli 95,6 miljoonaa euroa. Tavaratuonnin arvo Venäjältä väheni 31 prosenttia 424,4 miljoonaan euroon. Verrattuna tämän vuoden kesäkuuhun viennin arvo laski heinäkuussa 61 prosenttia ja tuonnin arvo 29 prosenttia. Tavaravienti Venäjälle väheni heti maaliskuusta lähtien, mutta tuonnin arvo kääntyi laskuun vasta kesäkuussa. Erityisesti energiatuotteiden raju hintojen nousu maaliskuusta lähtien nosti tuonnin arvoa Venäjältä. Tuontimäärät laskivat samaan aikaan.
Heinäkuussa viennissä Venäjälle suurin lasku euromääräisesti (-45,5 MEUR ja -65 %) verrattuna edellisen vuoden heinäkuuhun oli CN-luokassa koneet ja mekaaniset laitteet sekä niiden osat. EU on asettanut eniten vientipakotteita juuri tähän luokkaan. Prosentuaalisesti suuri lasku oli myös luokassa sähkölaitteet ja niiden osat (-92 %), jossa on myös merkittävästi EU:n vientipakotteita. Kuljetusvälineiden viennissä Venäjälle oli saman suuruinen prosentuaalinen lasku heinäkuussa.
Prosentuaalisesti eniten laski metsäteollisuuden tuotteiden viennin arvo, 96 prosenttia viime vuoden heinäkuusta. Viennissä kirjattiin laskua kaikkiin muihinkin tavaraluokkiin, paitsi eläin- ja kasvituotteiden vientiin, joka kasvoi 36 prosenttia vuoden takaisesta. Öljytuotteiden viennin arvo Venäjälle laski 80 prosenttia ja kemianteollisuuden 62 prosenttia.
Raakaöljyn tuonnin arvo Venäjältä väheni 30 prosenttia ja määrä 45 prosenttia heinäkuussa verrattuna edellisen vuoden heinäkuuhun. Toukokuussa raakaöljyä ei tuotu lainkaan Venäjältä ja kesäkuussakin tuonnin arvo oli vain 73 miljoonaa euroa. Heinäkuussa raakaöljyn tuonti Venäjältä nousi 56 prosenttia verrattuna kesäkuuhun. Raakaöljyn tuonti on suurelta osin korvautunut tuonnilla Norjasta. Jalostettujen öljytuotteiden tuonti Venäjältä kasvoi heinäkuussa 70 prosenttia edellisvuoden heinäkuuhun nähden. Kesäkuuhun verrattuna tuonnin kasvu oli vielä merkittävämpi, 242 prosenttia.
Puutuonti Venäjältä laski 89 prosenttia heinäkuussa ja puumassan, paperin ja kartongin ym. 96 prosenttia, kun EU:n tuontipakotteiden mukaisesti uusia sopimuksia ei enää tehty. Näiden tavaroiden tuonti Venäjältä loppui 10.7. Uusien pneumaattisten ulkorenkaiden tuonti sen sijaan kasvoi vielä heinäkuussa, 162 prosenttia vuoden takaisesta, mutta laski kesäkuusta 27 prosenttia. Myös renkaiden tuonti Venäjältä loppui 10.7.2022.
Maakaasua ja sähköenergiaa ei ole Venäjältä tuotu kesäkuusta lähtien lainkaan. Lannoitteiden ja kuparin tuonti painui nollaan heinäkuussa. Merkittävä tuonnin kasvu oli nikkelissä ja nikkelitavaroissa, joiden arvo nousi 67,2 miljoonaa euroa ja 73 prosenttia viime vuodesta. Tuontimääräkin kasvoi reippaasti.
Venäjän osuus on laskenut 3,5 prosenttiin tavaroiden kokonaisviennistä vuoden 2022 ensimmäisen puoliskon aikana oltuaan 5,4 prosenttia vuonna 2021. Tuonnissa osuus putosi vastaavasti 9,4 prosenttiin viime vuoden 11,8 prosentista.
– Heinäkuussa tuonti Venäjältä oli arvoltaan 56 prosenttia alhaisempi kuin helmikuussa ja viennin arvo oli yli 70 prosenttia alhaisempi. Elokuussa Venäjän kauppa laski edelleen, Venäjältä tuonnissa arvolla mitattuna suurin yksittäinen tavara on nykyisin nikkelikivi, tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä kertoo.
Tuoreet liikennetiedot Venäjän vastaiselta rajalta
Venäjän satamista saapui merialuksia viikoilla 1-9/2022 keskimäärin noin 22 alusta viikossa, mutta viikoilla 19-22/2022 keskimäärin enää kahdeksan alusta. Heinäkuusta lähtien Venäjän satamista on saapunut enää keskimäärin neljä alusta viikossa. Viimeisten neljän viikon aikana Venäjän satamista saapui 86 prosenttia vähemmän aluksia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Elokuussa 2022 saapuvien kuormattujen junavaunujen lukumäärä itärajalla vähentyi 73 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Imatran rajanylityspaikalla junaliikenne loppui huhtikuussa ja Vartiuksen kesäkuussa. Tammi-elokuussa yhteenlaskettu saapuvien kuormattujen junavaunujen lukumäärä itärajalla väheni 44 prosenttia. Lentoliikennettä ei ole enää Suomen ja Venäjän välillä.
Itärajan kolmen suurimman rajanylityspaikan Vaalimaan, Imatran ja Nuijamaan saapuvien kuorma-autojen lukumäärä viikoilla 5-9 oli keskimäärin 3 175 kpl viikossa, kun viikoilla 19-22 lukumäärä oli keskimäärin 1 175 kpl. Viikon 14 lauantaista 9.4.2022 alkaen Tulli on käännyttänyt takaisin kaikki Venäjältä saapuvat kaupalliset tavarakuljetukset, jos autot ovat Venäjän tai Valko-Venäjän kilvissä. Kuljetukset ovat siirtyneet Suomeen ja Baltian maihin rekisteröityneille kuorma-autoille. Raskas liikenne palautui jonkin verran touko- ja kesäkuussa, mutta lähti uudestaan laskuun heinäkuun 10. päivän jälkeen.
CN-luokka | Toukokuu Ennakkoarvo milj.eur |
Kesäkuu Ennakkoarvo milj.eur |
Heinäkuu Ennakkoarvo milj.eur |
Muutos % |
---|---|---|---|---|
01-24 Eläin- ja kasvituotteet | 5,2 | 12,2 | 12,3 | 36% |
25-27 Kivennäistuotteet | 4,0 | 5,2 | 5,9 | -78% |
2710 Öljytuotteet | 3,5 | 4,1 | 5,2 | -80% |
28-38 Kemianteollisuuden tuotteet | 13,8 | 19,2 | 11,0 | -62% |
39-40 Muovit ja muovitavarat, kumi ja kumitavarat | 10,8 | 15,7 | 7,1 | -72% |
47-49 Puumassa, paperi, kartonki ja pahvi sekä –tavarat | 8,0 | 7,8 | 1,6 | -96% |
50-67 Tekstiilit ja jalkineet | 2,2 | 2,1 | 2,4 | -21% |
72-83 Epäjalot metallit ja -tavarat | 67,1 | 57,1 | 17,9 | -64% |
7401 Kuparikivi | 63,3 | 47,0 | 11,0 | -65% |
84 Koneet ja mekaaniset laitteet ja niiden osat | 51,6 | 99,4 | 24,0 | -65% |
85 Sähkölaitteet ja niiden osat | 1,7 | 4,1 | 2,8 | -92% |
86-89 Kuljetusvälineet | 1,3 | 1,6 | 1,6 | -92% |
90-92 Optiset tai lääketieteelliset kojeet ja laitteet, ym | 1,3 | 15,0 | 3,8 | -43% |
Muut CN-luokat | 4,6 | 4,3 | 5,1 | -49% |
Yhteensä | 171,5 | 243,5 | 95,6 | -71% |
CN-luokka | Toukokuu Ennakkoarvo milj.eur |
Kesäkuu Ennakkoarvo milj.eur |
Heinäkuu Ennakkoarvo milj.eur |
Muutos % |
---|---|---|---|---|
01-24 Eläin- ja kasvituotteet | 8,0 | 3,4 | 0,1 | -99% |
25-27 Kivennäistuotteet | 294,1 | 168,4 | 212,3 | -35% |
2701 Kivihiili | 25,5 | 55,0 | 3,9 | -42% |
2709 Raakaöljy | 0,0 | 73,3 | 114,6 | -30% |
2710 Öljytuotteet | 99,6 | 24,1 | 82,4 | 70% |
2711 Maakaasu | 135,6 | 0,0 | 0,0 | -100% |
2716 Sähköenergia | 24,6 | 0,0 | 0,0 | -100% |
28-38 Kemianteollisuuden tuotteet | 33,4 | 25,9 | 25,1 | -55% |
31 Lannoitteet | 0,4 | 2,5 | 0,0 | -100% |
39-40 Muovit ja muovitavarat, kumi ja kumitavarat | 10,3 | 23,5 | 14,0 | 59% |
4011 Uudet pneumaattiset ulkorenkaat, kumia | 8,5 | 16,9 | 12,4 | 162% |
44-46 Puu ja puusta valmistetut tavarat | 12,9 | 13,2 | 6,0 | -89% |
47-49 Puumassa, paperi, kartonki ja pahvi sekä -tavarat | 0,8 | 1,5 | 0,1 | -96% |
72-83 Epäjalot metallit ja -tavarat | 65,7 | 83,1 | 161,2 | 11% |
72 Rauta ja teräs | 10,7 | 10,2 | 0,5 | -98% |
73 Rauta- ja terästavarat | 2,2 | 4,7 | 0,8 | -91% |
74 Kupari ja kuparitavarat | 2,8 | 3,0 | 0,0 | -100% |
75 Nikkeli ja nikkelitavarat | 42,9 | 59,0 | 159,6 | 73% |
84 Koneet ja mekaaniset laitteet ja niiden osat | 18,4 | 0,5 | 0,5 | -58% |
85 Sähkölaitteet ja niiden osat | 3,5 | 3,6 | 2,0 | -54% |
Muut CN-luokat | 6,7 | 6,4 | 3,1 | -47% |
Yhteensä | 453,8 | 329,4 | 424,4 | -31% |
Taulukoissa 1 ja 2 esitetyt luvut ovat ennakkotietoja ja muutokset ovat mahdollisia, kun tiedot täydentyvät.
Tiedustelut:
Tilastojohtaja Olli-Pekka Penttilä, puh. 040 332 18 62, olli-pekka.penttila@tulli.fi, Twitterissä @Penttila_Olli